Aiheet

Mitä on poniagility?

Poniagility on vielä melkoisen uusi ja tuntematon laji Suomessa. Poniagilityä on harrastettu useampia vuosia ulkomailla mm. Englannissa, Hollannissa ja Ruotsissa. Ensimmäisiä kertoja kuulin poniagilitystä vuonna 2005, mutta tuolloin se oli vielä Suomessa täysi tuntemattomuus. Ensimmäiset kurssit järjestettiin Suomessa vuonna 2007 ja laji on nopeasti herättänyt poniharrastajien kiinnostuksen.

Ponit ovat fiksuja, toimeliaita ja ketteriä. Useimmiten niiden älykkyys ja tekemisenhalu aiheuttaa ponin omistajalle enemmän tai vähemmän harmaita hiuksia, kun poni keksii joka päivä uuden kostin karata tarhasta, murtautua rehuvarastoon tai kiusata tarhakavereitaan. Poniagility onkin laji, jossa poni pääsee toteuttamaan tätä toimittamishaluaan ja ketteryyttään sekä ennen kaikkea älykkyyttä. Lähes poni kuin poni oppii muutaman harjoituskerran jälkeen kulkemaan pressun yli, kuormalavan yli, läpi tunnelin, yli portaiden, laittamaan etujalat autonrenkaaseen, pujottelemaan jne. Mielikuvitustaan voi käyttää keksiäkseen ponille monipuolisia ja haastavia esteitä, joita poni voi suorittaa.

Laji on erityisen hyödyllinen nuorille poneille, mutta on hyvin virkistävää ja kiintoisaa myös aikuiselle ponille sekä kehittää ihmisen hevostenkäsittelytaitoa. Laji muistuttaa koirien agilityä joiltain esteiltään, mutta erojakin löytyy - kuten se että poni on kytkettynä. Lajia voi toki harjoitella kotona myös ilman narua, mikä vaatii jo ponilta kuuliaisuutta enemmän. Kisoissa ponin tulee kuitenkin olla kytkettynä. Poniagility on pääasiallisesti suunnattu shetlanninponeille, mutta lajin pariin ovat tervetulleita myös isommat ponit. Kursseille ja kilpailuihin osallistumisesta isommalla ponilla kannattaa varmistaa järjestäjältä esteiden soveltuvuus.

Tähän lajiin on mahdollista tutustua kursseilla, joita tulee lisää tämän vuoden aikana tai erilaisissa näytöksissä, kilpailuissa… Toivotan siis kaikki poni-ihmiset ja ponit ikään tai kokoon katsomatta tervetulleiksi tämän lajin pariin. Monet aikuiset sekä lapset ovat löytäneet tästä hauskan lisän harrastaa ponin kanssa.

Tulevia kursseja ja tapahtumia voit seurata uutiset-sivulta. Poniagilityn sääntöihin ja esteisiin voit tutustua niiden omilta sivuiltaan. Lisätietoja voi kysellä suoraan sähköpostilla poniagility(at)bombadils.net tai vieraskirjan kautta. Myös Suomen Shetlanninponiyhdistys Ry:n tapahtumakalenteria kannattaa seurata!